perjantai 1. tammikuuta 2016

Kurkin lahjahevosen suuhun, eli kokemukseni Fabulasta



Laura pisti marraskuun lopulla jakoon kymmenen promokoodia Fabulaan, joka on vähän kuin kirjojen Netflix. 10 euron kuukausimaksulla saa käyttöönsä e-kirjasovelluksen koko valikoiman. Sovellus toimii iOS- ja Android-laitteilla ja Fabula kertoo nettisivuillaan, että valikoima koostuu noin 700 suomenkielisestä kirjasta ja lupailee 50 kirjan kasvua viikottain. Promokoodilla sain valikoiman käyttööni veloituksetta kahdeksi viikoksi. Halusin kirjoitella kokemukseni ylös, sillä ainakin itse haluaisin tällaisen sovelluksen kohdalla lukea useita eri käyttäjäkokemuksia ennen ostopäätöstä.

Itseäni palvelussa houkutteli eniten Andy Weirin Yksin Marsissa. Kävin katsomassa kirjasta tehdyn elokuvan, mutta kirja on ollut niin suosittu, etten ole liittynyt kirjaston varausjonoon. Luin kirjasta ensimmäiset kymmenen prosenttia jo ennen promokoodin lunastusta, sillä se onnistuu ilman maksuja. Säästin koodin joulun pyhille, jotta olisi enemmän aikaa lukemiselle. Valitettavasti kirjasta ei tullut lukuvuoden päättävää, sillä viimeisten kymmenen prosentin lukeminen jäi tämän vuoden puolelle ja joulukuussa en tullut lukeneeksi yhtäkään kokonaista kirjaa!

Reilun viikon käytön jälkeen voin kertoa sovelluksesta seuraavaa. Ainakaan toistaiseksi kirjavalikoima ei houkuta minua tarpeeksi paljon. Mukana on jo 22 kustantajaa mutta ainakaan pintapuolisella selaamisella en löytänyt tarpeeksi itseäni kiinnostavia teoksia. Jos jatkaisin palvelun käyttöä pidempään, seuraavaksi lukulistalla olisi varmaan muut Fabulan bestsellerit.

Usein sovelluksen avatessani latausympyrä pyöri itsepintaisesti valkoisella taustalla ja keskeneräisellä kirjalla kesti kovasti ilmestyä ruudulle. Ja pahimpina päivinä kun se viimein tapahtui, niin kirja aukesi jostain ihan muualta kuin mihin olin viimeksi jäänyt. Siksi jäinkin kaipaamaan jotain hyvää kirjanmerkkitoimintoa, jota en ainakaan itse sovelluksesta hoksannut. Piti vain luottaa sovellukseen ja ahkerasti merkata edistymistään Goodreadsiin. Nettiyhteyttä en lähtisi latauksen hitaudesta syyttämään, sillä luin kirjaa vain kodin Wi-Fillä.

Fontin kokoa ja muita e-kirjasovellukselle tyypillisiä ominaisuuksia voi muokata, mutta se oli ehkä vähän kömpelöä. Itse olen tottunut Aldikoon, jossa esimerkiksi ruudun kirkkautta voi säätää helposti ja nopeasti vierittämällä sormea ruudun reunalla ylös ja alas ja vaikutus näkyy välittömästi. Fabulassa sama vaatii erillisen valikon avaamisen ja joskus tämäkin saattoi aiheuttaa hetkellistä jumitusta koko sovellukseen.

Fabulan idea on kuitenkin aivan mahtava ja toivonkin heille loistavaa tulevaisuutta. Itse jään odottelemaan laajempaa kirjavalikoimaa ja toimivampaa tekniikkaa.