maanantai 21. marraskuuta 2016

Suomen kädentaidot 2016 - messukertomus

Siitä oli kulunut jo muutama vuosi, kun olin viimeksi päässyt Tampereelle käsityömessuille. Innostukseni skräppäykseen oli päässyt hiipumaan, eikä ollut mitään erityistä syytä, miksi sinne olisi aivan pakko päästä. Tänä vuonna tilanne oli aivan toinen ja silmät kiiluen lähdin metsästämään planner-tuotteita. Jos olisin tiennyt, että millainen päivä oli tiedossa, olisin saattanut jänistää ja klikkailla tuotteet vain nettikaupasta ostoskoriin.

Matkaan oli lähtenyt kolme naista: minä, äiti ja äidin käly. Oikeastaan vaikeudet alkoivat vasta siinä vaiheessa, kun piti lähteä kotiin. Mutta milläs ajelet kotiin, kun autosta on akku niin tyhjänä, ettei edes auton keskuslukitus toimi. Saatiin kuitenkin apua ja vaikka naisvoimin auto ei lähtenyt käyntiin, niin kolmen järjestyksenvalvojan avulla auto saatiin lopulta starttaamaan.

Kotimatkaa ajeltiin jo reilusti voiton puolella, kun havahduin siihen, että onpas tämä penkki kovin kylmä. Ja märkä. Enpä luota Tupperin vesipulloon muualla kuin kuntosalilla ja jumpassa enää sen jälkeen, kun puoli litraa vettä on valunut auton takapenkille ja reppuun.

Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta illalla kotona kun kaikkia lihaksia kolotti auton työntämisen jälkeen ja olin muutenkin niin henkisesti kuin fyysisestikin aivan loppu, ajattelin etten lähde enää ikinä mihinkään. Piste.

Onni onnettomuudessa oli se, että kaikki takapenkiltä löytyneet messuostokset olivat muovipusseissa ja säilyivät vesivahingolta. Samaa ei voi sanoa Bullet Journalistani...


No mutta mitä kaikkea ostin ennen epäonnista kotimatkaa? Lähdin reissuun tavallista pienemmällä budjetilla, mutta siihenkin summaan sai tehtyä muutamia tarpeellisia ja vähän tarpeettomiakin löytöjä.


Kirjatoukka ei selviä edes käsityömessuilta ilman kirjaostoksia! Kun miesääni kailottaa, että kaikki kirjat kahdella eurolla, niin pakkohan sinne väenpaljouteen on tunkea. Äiti osti hyllyyni kirjan vegaaniherkuista ja itse ostin sadun lapsille ja aikuisille sekä piirtämisoppaan. Juuri tämän sarjan piirtämiskirjoista olen haaveillut ennenkin ja kerran lainasin yhden kirjastosta. Plannerin myötä olen yrittänyt harjoitella piirtämistä (tai pikemminkin "doodlausta") ja toivon tästä olevan hyötyä.


Heidin Korttipajasta löysin taskusivuja Happy Planneriin ja Carpe Diemin tekstitarroja. Moni muu tarrapakkaus jäi kaihertamaan mieltä. Taskusivut tulivat kyllä todelliseen tarpeeseen. Olen jo useamman viikon kironnut sitä, kun plannerin välistä tipahtelee jatkuvasti sitä sun tätä. Paperinauhasta ostin Jillibean Soupin pakkauksen askartelukuvioita.


Illalla kotona takerruin Joutomaan kojulta saamani kortin ajatukseen. Kyllä se siitä.

maanantai 17. lokakuuta 2016

FOUND HIM - mää skräppäsin!

Skräppäysinto on viime vuosina vähän laantunut ja kansioni on täyttynyt yhä hidastuvaa vauhtia. Uusi planner-harrastukseni on kuitenkin vienyt minua vanhojen skräppäystarvikkeitteni laatikoille ja lopulta inspiroiduin. Eilisilta kului telkkaria katsellessa ja skräpätessä ja olipa kyllä ihanaa työskennellä ison olkkarin pöydän ääressä, eikä esimerkiksi sängyssä, kuten usein ennen.

Aloitan aina kuvan valinnalla ja tällä kertaa työhön pääsi pusukuva vuoden takaa, joka on otettu tasan viikkoa ennen kuin sormeeni ilmestyi kihlasormus. Toiseksi kuvaksi päätyi jääkaappiruno reilun parin vuoden takaa, jolloin vielä vain haikailin rakkaudesta. Aika kauan sainkin haikailla, joten sivun teemaksi päätyi aika, kun löysin vielä vanhan seinäkelloni irronneet viisarit. Tiesin, että niitä kannatti säästää! Muistelin, että papereiden joukossa on jotain kelloteemaista ja sieltä löytyikin aivan ihana pohja työlleni!


Ensin leikkelin kuvia pienemmiksi, jotta ne sopivat paremmin sivulle. Jääkaappirunosta tuli neliö ja pusukuvasta leikkasin taustan kokonaan pois. Taustana oli musta sohva, joten miehestä meni puolet arvaillen, mutta ihan kivan takapuolen sille leikkasin :D Jotta kuvat erottuisivat kellotaustastaan vähän paremmin, leikkasin myös sinisestä paperista niille taustat.


Laatikon pohjalla on jo vuosia lojunut myös neljä pientä taskukelloa tarrakiinnityksellä. Valitsin tämän, koska se sopi kivasti sydänmagneetin väreihin. Kello kuuden yläpuolella oli ruma "memories" teksti, joka piti saada peitettyä ja siihen hyödynsin planneria varten ostetuista askartelukuvioista tämän glitterkukan ja perhosen yhdistelmän.


Pääsyliput ovat yksi ensimmäisiä askarteluhankintojani aloitettuani skräppäyksen kahdeksan vuotta sitten. Viisarit kiinnitin tarratyynyillä, jotka kohottivat niitä juuri sopivasti taustastaan. Otsikossa käytettävien tarrakirjaimien kanssa kävin pitkään taistelua, kun eräs toinen arkki olisi ollut tyyliltään täydellinen, mutta valitettavasti kirjaimet olivat ihan liian pieniä otsikkotekstiin. Mustat kirjaimet pienellä kirkkaalla reunuksellaan ja aavistuksella glitteriä olivat lopulta paras vaihtoehto tähän.

Inspiraatiokärpänen, ole kiltti ja pure minua useamminkin!

maanantai 10. lokakuuta 2016

Happy Plannerista ja muista kalenterikavereista

Minä ja kalenterit

Historiani kalentereiden parissa alkoi vuonna 2003. Aloitin seitsemännen luokan ja olin ostanut itselleni Nalle Puhin lukuvuosikalenterin. Siitä kalenterista tuli ensimmäinen, johon oikeasti jaksoin kirjoittaa jotain ja vuosia myöhemmin kalenterin hävittäminen osoittautui hirvittäväksi haasteeksi, kun kovien kansien välissä oli sivukaupalla henkilökohtaisia merkintöjä siitä miten päiväni olivat sujuneet. Pidin kalenteria päiväkirjanani ja se menestyi paremmin kuin yksikään päiväkirjani aiemmin. Ennen sitä päiväkirjani olivat tuomittu pysymään tyhjinä ja sen vuoden jälkeen kalenterini pysyivät tyhjinä, mutta päiväkirjat alkoivat hitaasti mutta varmasti täyttyä.

Siirtyessäni päiväkirjoihin kalenterini jäivät ammottamaan tyhjyyttään. Sellainen piti ostaa joka ikinen syksy, mutta yleensä siitä löytyi vain ensimmäisen sivun yhteystiedot, koko vuoden syntymäpäivät ja ehkä parin ensimmäisen kouluviikon menot merkittynä. En ole ollut ikinä erityisen kiireinen ihminen. Harrastukseni eivät vie minua paikasta toiseen sovittuina kellonaikoina ja aikuisuuttani on määrittänyt aika paljon työttömyys. Vuosien saatossa kalenteri-idolini on ollut Colour me ! -blogin Juulia, jolta on löytynyt toinen toistaan ihanampia kalentereita ja olen voinut vain haaveilla siitä miten ehkä minullakin on joskus jotain menoja tai rohkeutta tilata jotain söpöä ulkomailta.

Bullet Journal vuodelta 2015
Noin kaksi vuotta sitten törmäsin netissä Bullet Journaliin, joka on eräänlainen kalenteri, jossa kaikki työ tehdään itse tyhjään vihkoon tai muistikirjaan. Hurahdin täysin ja joulukuun verran harjoittelin vanhaan vihkoon ja tammikuun kunniaksi ostin uuden muistikirjan, johon sitten jatkoin. Sitten tuli kevät ja koulussa ei ollut enää kursseja jäljellä ja päivät kului kotona opinnäytetyön ja laiskottelun parissa. Siihen se sitten jäi. Harmittaa vieläkin vähän. Toinen syy siihen, miksi Bujo ei lopulta toiminut minulla oli se, että en hirveästi pidä käsialastani, olen huono piirtäjä ja perfektionisti. Menin ihan rikki aina jostain pienistä virheistä: kun kuukauden päivät eivät mahtuneet sivulle, kun näytti niin tylsältä, tai kun en osannut ja jaksanut koristella. Jos et ole aiemmin tutustunut tähän, suosittelen katsomaan videon, saatat hurahtaa!



Tänä vuonna käytössäni on ollut Muumikalenteri, jonka ostin tietäen, että huonostihan siinä käy. Alkuvuoden viikot täyttyivät ainakin osittain, kun pidin kirjaa siitä mitä olin syönyt päivälliseksi. Lopulta sekin tyssäsi, kunnes jossain vaiheessa kesän tullen havahduin planner yhteisön olemassaoloon. Seurasin jonkin aikaa Planner Lovers Finlandia Facebookissa ja lopulta päätin kokeilla Muumikalenterin koristelua. Jatkoin koristelua niin monta viikkoa, että saatoin luottaa itseeni ja siihen, etten kyllästy. Tutustuin samalla erilaisiin plannereihin, eli kalentereihin, ja lopulta syyskuun alussa tilasin Happy Plannerin.

Muumikalenteri, jota käytin vaihtelevasti tänä vuonna

Elämää Happy Plannerin kanssa

Päädyin tilaamaan Happy Plannerin Heidin korttipajasta. Valitsemani Botanical Garden malli oli valitettavasti loppu verkkokaupan valikoimasta, joten vietin pitkältä tuntuvat kaksi viikkoa odottaen uutta ystävääni. Happy Plannereiden hinnat ovat isompia, kuin mitä olen ennen raaskinut kalenterista maksaa, mutta jo muutaman viikon käytön jälkeen uskallan sanoa, että kalenteri on hintansa arvoinen. Noin 30 euroa on ihan käypä hinta siitä, että nyt minulla on ihana uusi harrastus, joka tuo iloa jokaiseen päivääni.

Happy Planner Botanical Garden
Happy Planner on me & my BIG ideas (mambi) -yrityksen kalenteriperhe, josta löytyy erilaisia plannereita moneen eri makuun. Kalentereiden lisäksi sarjasta löytyy myös monenlaista oheistarviketta, kuten tarroja, kyniä, washi-teippejä, tarralappuja ja jopa penaaleja ja laukkuja. Itsellä on ostoslistalla tällä hetkellä tarralaput ja tulevaisuudessa haluaisin ostaa tarrapaketin, josta löytyy reilusti yli tuhat tarraa, jotka sopivat täydellisesti Happy Plannerin koristeluun. Tähän mennessä olen hyödyntänyt jonkin verran historiaani skräppääjänä ja vanhoille teipeille ja tarroille on löytynyt yhtäkkiä uutta käyttöä kalenterin sivuilta.

Koristelematon aukeama Happy Plannerista
Koristeltu aukeama viikon alkuvaiheessa
Iloinen sekamelska viikon lopuksi
Minulla on tällä hetkellä menossa neljäs viikko Happy Plannerin kanssa. Yhtäkkiä jokainen kauppa on käytävä huolella läpi, koska aina voi jostain löytyä uusia ja ihania tarroja, joilla koristella kalenteria. Tarrapino on jo jonkin verran kasvanut tässä viikkojen kuluessa ja monen kaupan kohdalla olen positiivisesti yllättynyt tarravalikoiman suhteen. Isoimpana yllätyksenä oli Hong Kong, josta sai aivan ihania tarroja kolme pakettia vitosella.

Tarrakasa, joista kaikki on hankittu kalenterihurahduksen jälkeen
Teippikokoelma, joista osa on peräisin skräppäystarvikkeista.
Viikon kohokohta on se, kun pääsee koristelemaan tulevaa viikkoa valmiiksi ja on ihanaa seurata Facebookin ryhmästä ja Instagramista mitä muut ovat saaneet aikaan. Planner-kuulumisiani voi seurata Instagramista nimimerkillä notestohappy.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Dan Brown: Inferno


Dan Brown
Inferno
Doubleday 2013
461 s.

Muistatteko kun kerroin toukokuussa lukevani Infernoa? En minäkään, siitä on pitkä aika. Robert Langdonin tuoreimmassa seikkailussa professori kärsii muistinmenetyksestä herätessään sairaalasta Firenzessä. Tuttuun tapaan hän juoksee vihjeeltä toiselle paeten samalla henkensä edestä ja tällä kertaa vihjeet pyörivät Danten ja hänen teoksensa Jumalaisen näytelmän ympärillä.

Loppuun asti lukukokemuksessani tökki eniten se, että päädyin lukemaan kirjaa englanniksi. Vaikka pidän itseäni ihan hyvänä englannissa, on kirjan runsas arkkitehtuurisanasto kuitenkin omassa tapauksessani liian haastavaa. Moni miljöökuvaus meni vähän ohi, kun en vain tajunnut. En tiedä johtuiko vain kielestä, mutta muutenkin kuvailua tuntui olevan välillä vähän liikaa. Liika maiseman maalailu ei kuulu suosikkeihini kirjoissa. 

Pääsin myös huonosti vauhtiin, tai ehkä Langdonilla oli sama ongelma. Aluksi vain juostiin paikasta toiseen kuin päätön kana ja kesti aika pitkään, ennen kuin mitään kunnollista alkoi selvitä. Tämä henkensä edestä pakeneminen käy välillä myös stressaavaksi, kun haluaisin hetkeksi vain rauhoittua ja hengähtää. Kun solmut alkoivat viimein aueta, oli lukeminenkin viihdyttävämpää ja loppua kohden olin jo ihan koukussa. Maailmanlopun tuska kävi paikoin aika kovaksi, sillä en normaalisti viihdy kirjojen ja elokuvien parissa, jossa koko maailmaa uhkaa jokin suuri katastrofi. Teemestarin kirjakin on jäänyt lukematta siksi, että kirjan dystooppinen tulevaisuus oli itselleni liikaa. "The human mind has a primitive ego defense mechanism that negates all realities that produce too much stress for the brain to handle. It’s called Denial."

Kirjan kanssa meinasi tulla kiire. Televisiossa alkoi pyöriä elokuvan mainos ja joka kerta me käännettiin katse pois ja ölistiin päälle, ettei vaan tulisi spoilereita. Kontista löytyikin kirjan suomennos kolmella eurolla, joten poikaystävä luki sitä samalla kun minä tahkosin hänen alkuperäistä painostaan. Eilen illalla oli juhlahetki, kun viimein katsottiin yhdessä leffan traileri ja liput on nyt varattu ensi-iltaan (jestas miten kallista!).

★ ★ ★ 

torstai 22. syyskuuta 2016

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus


Chimamanda Ngozi Adichie
Purppuranpunainen hibiskus (Purple Hibiscus)
Suom. Kristiina Savikurki
Otava 2010
328 s.

Minulle Purppuranpunainen hibiskus oli tarina tytöstä, joka oppi nauramaan. Nigerialaisten Kambilin ja Jajan isälle uskonto on kaikki kaikessa. Perheessä on rahaa vaikka mihin, mutta sisarusten arki etenee tiukan lukujärjestyksen mukaan, johon ei mahdu paljon muuta kuin rukoilua ja läksyjen tekoa. Isä on niin ankara kurinpitäjä, että hän pitää sekä perheen, että lukijan jatkuvasti varpaillaan rangaistuksen pelossa. Kambilin silmät aukeavat vähitellen siihen, mitä elämä normaalissa perheessä on, kun hän matkustaa veljensä kanssa tätinsä luokse Nsukkaan.

Tämä taisi olla ensimmäinen kirjamatkani Afrikkaan ja olen tyytyväinen. Voisin matkustaa uudestaankin! Olihan tämä osin kamalan masentavaa ja järkyttävää luettavaa, mutta oli mielenkiintoista nähdä nigerialaista maisemaa ja tapoja. En pitänyt siitä miten Kambilin ihastus pappiin tuotiin esiin. Kun tarina kerrotaan ensimmäistä ihastustaan kokevan tytön silmin, saattaa vaikuttaa siltä, että vastarakkautta on ilmassa. Voi hyvin olla, että tunne olikin oikeasti molemminpuolinen, mutta ajatus 15-vuotiaasta ja aikuisesta miehestä (papista!) on niin vastenmielinen, että halusin tulkita sen niin, että kerrontaa väritti kertojan tulkinta tilanteesta.

Kirjan lopun tapahtumat olivat ainakin osittain sellaisia, että arvelin (ja toivoin) niin tapahtuvan ja suljin kirjan lopulta hyvillä mielin. Kiehtova tarina, mutta ei niin mielenkiintoinen, että lukisin tämän ihan heti uudestaan, joten kirppikseltä hyllyyni päätynyt kirja päätyy pian kirjaston vaihtohyllyyn tai Konttiin.

★ ★ ★ 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Kim Van Alkemade: Lapsi nro 8


Kim Van Alkemade
Lapsi nro 8 (Orphan #8)
Suom. Päivi Paju
HarperCollins Nordic 2016
416 s.

Tosielämän tapahtumista innoituksensa saanut Lapsi nro 8 kertoo Rachel Rabinowitzin tarinan, joka päätyy orpokotiin ja joutuu siellä röntgensädehoidon koekaniiniksi. Näiden lääketieteellisten kokeilujen jälkiä Rachel joutuukin kantamaan loppuelämänsä ja hänen kokemuksiaan seurataan kahdessa ajassa: Rachelin kasvaessa laitoksessa sekä hänen työskennellessään aikuisena sairaanhoitajana vanhainkodissa, missä hän kohtaakin hoitoja tehneen lääkärin lapsuudestaan.

Kirja kertoi sujuvalla kielellä ja kiehtovasti rankan tarinan, josta opin taas paljon uutta. Olen nykyään erityisen innostunut historiallisista romaaneista, sillä ne kertovat kiehtovasti jotain mistä en jaksanut yläasteen historiassa kiinnostua. Lapsi nro 8 vei aika tehokkaasti mukanaan ja ainoa mainitsemisen arvoinen valituksen aihe onkin käännökseen eksyneet kirjoitus- ja (etenkin) pilkkuvirheet. Täytyi ihan käydä kurkkaamassa kustantajan nettisivut, koska en tiennyt tällaista täälläpäin maailmaa olevan. Näyttävät tekevän myös Harlequin-kirjoja ja se tuntui jotenkin selittävän asiaa..

Goodreadsin arvioita selatessani silmääni pisti yhden ja kahden tähden arviot, joissa suurta osaa tuntui näyttelevän se, että he olivat yllättyneet päähenkilön seksuaalisuudesta. Kirjalla ei kuulemma olisi asiaa historiallisten romaanien kategoriaan tämän vuoksi. Homoja ja lesboja ei tietenkään ollut toisen maailmansodan New Yorkissa ja nykyäänkin he ovat vain satuolentoja? Ihmeellistä, että takakannessa pitäisi olla joku erillinen maininta siitä, jos kirjan päähenkilö ei olekaan hetero.

Mutta hei, mä pääsin lukemaan näin uuden kirjan! Tuntuu että on aika harvassa ne hetket, kun tartun kirjastossa näin tuoreeseen julkaisuun. Tosin olen nykyään ihan pihalla siitä, että mitä uutta on tarjolla. Olen ollut muutenkin niin laiska lukija, että olen vuositavoitteestani jo huimat kahdeksan kirjaa jäljessä. Onneksi sain lahjaksi kaikki hyllystäni vielä uupuneet Arto Lapin runokirjat, joten niiden avulla kiriminen tuntuu ihan mahdolliselta ;)

★ ★ ★ 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Oman kirjahyllyn asukit


Alkuvuosi lähti lukemisen kannalta aika hyvin käyntiin. Asetin Goodreadsiin tavoitteeksi 52 kirjaa ja kirja viikossa -tahti on toiminut tähän asti hyvin. Välillä olen jäänyt vähän jälkeen, mutta eron saa nopeasti kirittyä muutamalla runo- tai sarjakuvakirjalla. Erityisen ilahtunut olin Antti Holman Kauheimmista runoista ja Kati Närhen Agnes-kirjojen uudesta lisäyksestä. Olen myös yllättänyt itseni lukemalla tavallista useamman vähän paksumman kirjan. Alkuvuonna Jodi Picoultin amish-yhteisöön sijoittuva Koruton totuus oli koukuttava ja hetki sitten lukemani Kaikki se valo jota emme näe (Anthony Doerr) oli aivan uskomattoman hyvä. Ja tällä hetkellä yöpöydällä on kuvassakin näkyvä Dan Brownin Inferno.

Sain ihanalta Lauralta joululahjaksi Katja Ketun Yöperhosen ja sen lukeminen venyikin yllättävän pitkäksi operaatioksi. Kätilöhän oli aivan ihana ja vei minut mukanaan, mutta Yöperhoselle lämpesin vähän hitaammin. Alussa kieli tökki ihan hirvittävästi, kun tuntui siltä että jokaisesta lauseesta olisi pitänyt googlata jotain sanaa. Lopulta juoni vei mukanaan ja sehän olikin melkein yhtä hyvä kuin Kätilö!

Yöperhonen olikin sitten se kirja, joka motivoi lukemaan enemmän omasta kirjahyllystä löytyviä kirjoja. Marja Björkin Poika oli joku alennuskorin löytö, joka on odottanut jo jonkin aikaa vuoroaan. Tärkeä aihe kiinnosti, mutta kirja oli lopulta vähän pettymys. Kirjastossa kirja näyttää olevan ihan aikuisten puolella, mutta itselleni jäi vähän nuortenkirjamainen fiilis. Iso fontti ja harva ladonta on jotain mitä kuvittelisin näkeväni enemmän juuri nuortenkirjoissa. Ulkoasun lisäksi itse tarina tuntui olevan pitkälti sellaista huligaanisekoilua, joka on jäänyt mieleeni joistain teinivuosien harhalainoista. Ei kiinnosta lukea enää uudestaan, joten tämä kirja odottaa tavaravuoressa, jonka laahaan Konttiin kunhan vaan muistan ja jaksan. Ja sittenhän voi hyvillä mielin ostaa vähän lisää kirjahyllyn täytettä!

Ehkä tunnetuimman Sherlock Holmesin seikkailun, Baskervillen koiran, olen lukenut kerran ennenkin. Tämä Arthur Conan Doylen kirja piti lukea kuudennen luokan äidinkielessä ja sen jälkeen siitä piti kirjoittaa jonkinlainen arvio tai tiivistelmä, en enää muista. Silloin onnistuin lukemaan kokonaisen kirjan ja senkin jälkeen lapsenaivoni olivat yhä ihan varmoja siitä, että kyseessä on kirja nimeltä "Baskerivillen koira". Punakynällä tehty korjaus ainekirjoituksen otsikossa korjasi tämän harhaluulon aika tehokkaasti. Silloin kirja taisi olla aika pakkopullaa (samoin kun se yksi Komisario Palmu). Nyt kirja oli aivan mahtava ja lukisin Holmesin seikkailuja mielelläni enemmänkin! Tämä Keskiyön kirjastoon kuuluva painos on uusi suomennos, joten ehkä vuonna 2002 lukemani kirja tökki senkin takia, että kyseessä on ollut jokin antiikkinen käännös. Tämä oli niin mainio lukukokemus, että kirja saa ehdottomasti luvan jäädä meidän kirjahyllymme pysyväksi asukiksi.

Kiinnostukseni Dan Brownia kohtaan on vaihdellut kovin vuosien varrella. Inferno onkin poikaystäväni kirja, joka on hänellä itselläänkin vielä kesken. Ajattelin löytäväni tästä kevyttä kesälukemista toukokuun lämpimiin päiviin, mutta lämpimät päivät menivät jo ja olen edennyt vasta sata sivua. Uutta motivaatiota tuli tosin siitä, että pari päivää kirjan aloittamisen jälkeen julkaistiin Inferno-elokuvan traileri! En ole uskaltautunut vielä katsomaan sitä, sillä yleensä trailereihin tiivistetään puolet elokuvasta, enkä halua spoilaantua. Lukemista vauhdittaisi vielä myös se, jos kirja olisi suomeksi. Englanti ei yleensä aiheuta vaikeuksia, mutta arkkitehtuurikuvaukset jää vähän hämärän peittoon, kun sanat ovat niin vieraita.

Omasta hyllystä löytyy vielä roppakaupalla muutakin luettavaa. Seuraavaksi kiinnostaisi Diana Gabaldonin kirjat. Outlanderia löytyy jo Netflixistäkin, mutta en ole voinut vielä katsoa, sillä haluan lukea hyllyssä odottavat kirjat ensin!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Kurkin lahjahevosen suuhun, eli kokemukseni Fabulasta



Laura pisti marraskuun lopulla jakoon kymmenen promokoodia Fabulaan, joka on vähän kuin kirjojen Netflix. 10 euron kuukausimaksulla saa käyttöönsä e-kirjasovelluksen koko valikoiman. Sovellus toimii iOS- ja Android-laitteilla ja Fabula kertoo nettisivuillaan, että valikoima koostuu noin 700 suomenkielisestä kirjasta ja lupailee 50 kirjan kasvua viikottain. Promokoodilla sain valikoiman käyttööni veloituksetta kahdeksi viikoksi. Halusin kirjoitella kokemukseni ylös, sillä ainakin itse haluaisin tällaisen sovelluksen kohdalla lukea useita eri käyttäjäkokemuksia ennen ostopäätöstä.

Itseäni palvelussa houkutteli eniten Andy Weirin Yksin Marsissa. Kävin katsomassa kirjasta tehdyn elokuvan, mutta kirja on ollut niin suosittu, etten ole liittynyt kirjaston varausjonoon. Luin kirjasta ensimmäiset kymmenen prosenttia jo ennen promokoodin lunastusta, sillä se onnistuu ilman maksuja. Säästin koodin joulun pyhille, jotta olisi enemmän aikaa lukemiselle. Valitettavasti kirjasta ei tullut lukuvuoden päättävää, sillä viimeisten kymmenen prosentin lukeminen jäi tämän vuoden puolelle ja joulukuussa en tullut lukeneeksi yhtäkään kokonaista kirjaa!

Reilun viikon käytön jälkeen voin kertoa sovelluksesta seuraavaa. Ainakaan toistaiseksi kirjavalikoima ei houkuta minua tarpeeksi paljon. Mukana on jo 22 kustantajaa mutta ainakaan pintapuolisella selaamisella en löytänyt tarpeeksi itseäni kiinnostavia teoksia. Jos jatkaisin palvelun käyttöä pidempään, seuraavaksi lukulistalla olisi varmaan muut Fabulan bestsellerit.

Usein sovelluksen avatessani latausympyrä pyöri itsepintaisesti valkoisella taustalla ja keskeneräisellä kirjalla kesti kovasti ilmestyä ruudulle. Ja pahimpina päivinä kun se viimein tapahtui, niin kirja aukesi jostain ihan muualta kuin mihin olin viimeksi jäänyt. Siksi jäinkin kaipaamaan jotain hyvää kirjanmerkkitoimintoa, jota en ainakaan itse sovelluksesta hoksannut. Piti vain luottaa sovellukseen ja ahkerasti merkata edistymistään Goodreadsiin. Nettiyhteyttä en lähtisi latauksen hitaudesta syyttämään, sillä luin kirjaa vain kodin Wi-Fillä.

Fontin kokoa ja muita e-kirjasovellukselle tyypillisiä ominaisuuksia voi muokata, mutta se oli ehkä vähän kömpelöä. Itse olen tottunut Aldikoon, jossa esimerkiksi ruudun kirkkautta voi säätää helposti ja nopeasti vierittämällä sormea ruudun reunalla ylös ja alas ja vaikutus näkyy välittömästi. Fabulassa sama vaatii erillisen valikon avaamisen ja joskus tämäkin saattoi aiheuttaa hetkellistä jumitusta koko sovellukseen.

Fabulan idea on kuitenkin aivan mahtava ja toivonkin heille loistavaa tulevaisuutta. Itse jään odottelemaan laajempaa kirjavalikoimaa ja toimivampaa tekniikkaa.