torstai 19. marraskuuta 2015

Agatha Christie: Syyttävä sormi


Agatha Christie
Syyttävä sormi (The Moving Finger, 1942)
Suom. Eeva Siikarla
WSOY 2010
248 s.

Jerry Burton muuttaa sisarensa kanssa maalle kuntoutumaan onnettomuutensa jälkeen. Lymstockin luulisi olevan hiljainen pieni tuppukylä ja täydellinen paikka tähän tarkoitukseen, mutta pian muuton jälkeen käy ilmi, että kylää riivaa nimettömät herjauskirjeet, joissa ei tunnu olevan mitään perää. Parin ruumiin ja monen kirjeen jälkeen paikalle ilmaantuu neiti Marple, jolla on tietenkin selitys kaikkeen.

Yksi viikonloppujen kohokohdista on jo hetken ollut Yleltä tulleet Hercule Poirot -jaksot, joita olemme seuranneet mielenkiinnolla. Christien kirjoista olen lukenut aiemmin vain sen tunnetuimman, Eikä yksikään pelastunut, joka taidettiin lukea yläasteen äidinkielen tunnilla. Nyt iski himo murhamysteereihin ja lähdin tutkimaan kirjaston dekkarihyllyä. Christien suosiosta tänäkin päivänä kertoo aika hyvin se, miten suurin osa kirjoista löytyi palautuskärryistä, eikä itse hyllystä.

Syyttävä sormi oli viihdyttävä ja nopealukuinen. Ei mikään mullistavan hyvä, mutta ihana välipala. Olin yllättynyt siitä miten pieni osa neiti Marplella oli kirjassa. Syyttävä sormi jätti myös kytemään pienen dekkarihimon, vaikka normaalisti niitä ei löydy kirjapinostani. Nyt seuraava kirja odottaa jo yöpöydällä ja ensi kerralla murhaa selvittää Hercule Poirot. Tällä hetkellä tutustun kuitenkin Enni Mustoseen.

★ ★ ★

maanantai 28. syyskuuta 2015

TOYGIANTS (Daniel & Geo Fuchs) Porin taidemuseossa

Porin Päivä on siitä hieno asia, että yhteen viikonloppuun on mahdutettu monenlaista viihdykettä pitkin kaupunkia. Viikonloppuna oli 55. Porin Päivä ja oman viikonloppuni kruunasi ilmainen sisäänpääsy Porin taidemuseoon ja Satakunnan Museoon. En ole ollut erityisen aktiivinen museovierailija, mutta viime vuosien aikana olen vähän herännyt vierailemaan eri näyttelyissä.

Vierailin Porin taidemuseossa nyt toista kertaa (ensimmäinen kertani oli tasan vuosi sitten). Olen odottanut Daniel & Geo Fuchs: Toygiants näyttelyä kesästä lähtien, mutta halusin säästää kokemuksen syksylle. Toygiants koostuu valokuvamuotokuvista ja -asetelmista, joiden kohteina on erilaiset figuurit, keräilyhahmot ja lelut.

Näyttely oli hieno kokemus ja hauskinta oli bongailla isoista asetelmista tuttuja tai muissa asetelmissa toistuvia hahmoja. Yksi suosikeistani oli yhteiskuva Saksikäsi Edwardista ja Andy Warholista, jonka voi käydä kurkkaamassa taiteilijoiden omalta nettisivulta. Museokaupassa oli myynnissä oheistuotteita ja ostinkin itselleni uuden hiirimaton ja postikortin. Hiirimatto sattui kohdalle juuri sopivasti, sillä vanha lensi hetki sitten roskikseen pienen vesivahingon vuoksi.


Samasta tilasta löytyi samoilta tekijöiltä myös toinen näyttely, Forces and Explosions, joka koostui kuvista ja videomateriaalista koskien armeijaa ja sotavoimia. Itseäni ei liiemmin kiinnostanut hävittäjät ja muu vastaava, mutta yhden seinän kokoelma oli pysäyttävä. Moniin erilaisiin ja erikokoisiin kehyksiin oli koottu upeita kuvia erilaisista räjähdyksistä ja savupatsaista ja kokonaisuus oli niin hieno!

Roger Ballenin Shadow Land oli myös hieno näyttely. Ballenin mustavalkoiset kuvat olivat osin vähän häiritseviä, mutta osaa olisin voinut jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa. Portrait of sleeping girl oli ehdottomasti suosikkini ja sen voi käydä kurkkaamassa täältä (sivun ensimmäinen kuva).

Satakunnan Museossa hienointa oli Poriportraits. Tuomas ja Aliisa Sinkkosen näyttely koostuu muotokuvista, jotka on otettu 1850-luvulla kehitetyllä märkälevy-kollodion -menetelmällä ja lopputulos on upea. Anssi Kela oli erityisen synkkä näky. Kannattaa kurkata vaikka Instagramista #poriportraits.

Daniel & Geo Fuchs: Toygiants ja Forces and Explosions Porin taidemuseossa 12.06.2015 - 17.01.2016.
Roger Ballen: Shadow Land - Varjojen maa Porin taidemuseossa 25.09.2015 - 17.01.2016.
Tuomas & Aliisa Sinkkonen: #PORIPORTRAITS Satakunnan Museon Pajassa 22.9. - 18.10.2015.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Ja maailma on sun

Lauantaina oli harvinaislaatuinen tilaisuus saada auto päiväksi lainaan ja siitä olikin enemmän iloa kuin osasin odottaa. Haettiin Facebook-kirppikseltä ostamamme matto, hankkiuduttiin eräästä hyllystä eroon, käytiin markkinoilla ja päivän päätteeksi käytiin katsomassa auringonlaskua merenrannassa.

En ole ennen nähnyt, miten aurinko laskee mereen. Onhan se ihan eri asia, kuin kaupungin auringonlasku, kun se katoaa vain jonnekin puiden ja rakennusten taa. Sinne se upposi ja jätti jälkeensä kauniin värisen meren. Keskustan ilotulitteet jäivät näkemättä, mutta tämä luonnon väriloisto toisen kainalossa oli jotain paljon parempaa.

Pikkukivet olivat petollisia ja liukastuin ja tömähdin perseelleni. Lauantaista jäikin käteen kipeä kankku ja järjetön pussillinen metrilakua. Ja hyvä mieli, joka jatkuu pitkälle ensi viikkoon.

ei kukaan huomaa
et kaikki on selvää
jos vain osaa katsoa

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kesän lopun ajatuksia (moi mä tulin takaisin!)

On ensimmäinen sateinen päivä pitkään aikaan. Helteinen 26 astetta muuttui 17 asteeksi ja avonaisesta ikkunasta kuuluu sateen kohina ja ohiajavien autojen märkä hurahdus. Helteet oli tänä kesänä vähäisiä, enkä ottanut niistä kaikkea irti, mutta silti olen ihan rauhallinen hyvästellessäni kesän. Vaihdan shortsit mielelläni paksuihin sukkahousuihin ja hameeseen. Syksy tuntuu hyvältä. Syksy saa tulla. Syksy tekee pesää sydämeen.

Noin vuosi sitten jätin hyvästit, enkä uskonut palaavani. Mutta syksy tekee kummia asioita ihmiselle. Saa uskomaan uusiin alkuihin. Raikkaat syyssateet puhdistaa ajatuksia ja houkuttelee kaikenlaisiin hömpötyksiin.

Rannassa ammutaan viikonloppuna raketteja päättyvän mökkeilykauden merkiksi. Joukkoon mahtuu aina useampikin typerys, jotka ampuvat omia ilotulitteitaan ihmismassan seassa, joten ehkä tänä vuonna katselen räiskettä jostain vähän kauempaa. Kaksi vuotta sitten ilotulitteiden räiskyessä mulle sanottiin susta tulee vielä vanhapiika ja se oli kamalinta mitä olin ikinä kuullut. Tänä vuonna katselen raketteja yhdessä poikaystävän kanssa. Tai sitten jäädään meidän kotiin laiskottelemaan ja syömään pizzaa.

Reilun viikon päästä tulee neljännesvuosisata täyteen ja päiväkirjan sivu on täyttynyt jo leivontasuunnitelmista: mustikkapiirakkaa, vadelma-turkinpippuri juustokakkua, italialaisia jauhelihamuffinsseja ja pistaasi-suklaakeksejä. Itseään pääsee hemmottelemaan vielä silakkamarkkinoiden loimulohella. Olen aina tykännyt ajatella, että kyseiset markkinat järjestetään syntymäpäiväni kunniaksi.

Ostin uudet nilkkurit, sillä vanhat olivat tulleet tiensä päähän ja lensivät roskiin muuton yhteydessä. Olihan niillä ikää jo seitsemän vuotta. Uudet kengät suoristavat ryhtiä (enemmän henkisellä puolella) ja ehkä ne jalassa marssin vielä työhaastatteluun ja saan jonkun unelmieni työn. Niin mukavaa kuin kodinhengettären leikkiminen onkin, tiedän että se käy raskaammaksi jokainen kuluva kuukausi.

Kirjavuoteni on ollut ennätyksellisen hyvä, sillä luettuja kirjoja on kertynyt jo 40. Niistä suurin osa tuntuu olleen sarjakuvia ja novelleja, mutta mitäpä tuosta. Hienoin löytö on ollut Eeva Kilpi! Syksy toi mukanaan houkutuksen tarttua vanhaan ystävään ja kohta olenkin jo lukenut David Eddingsin Belgarionin tarun ensimmäisen osan. Yksi viime vuoden suosikkikirjoistani päätyy valkokankaalle (sekin syntymäpäiväni kunniaksi) ja Katja Ketun uusikin romaani houkuttelee kovasti. Siinä on niin kovin kaunis kansi ja olen kuullut hyvää erittäin luotettavalta taholta.

Vuoden ilahduttavin muoti-ilmiö on ollut aikuisten värityskirjat. Ostin ensimmäisen aikuisiän värityskirjan täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kun kirpputorilla tuli vastaan niin kaunis Disneyn värityskirja ihan käyttämättömänä. Vietin loput ammattikoulun teoriatunnit värittäen Tuhkimoa ja muita prinsessoja ja keskittymiseni parani huimasti. Väritys jatkui työssäni päiväkotiavustajana, mutta lopulta kyllästyin, kun kaikki värityskirjat olivat aina niin lapsekkaita. Käy kovin tylsäksi, kun väritettävänä on vain yksinkertaisia kuvia ja värivalinnoissa ei voi käyttää kunnolla mielikuvitusta. Nyt olen hamstrannut jo kaksi värityskirjaa ja käyn säännöllisesti kuolaamassa Suomalaisen kirjakaupan valikoimaa uusien värityskirjojen toivossa.


Olen aika onnellinen.

ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii
ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itseensä unelmiin